Ensimmäinen reissu Venäjällä, mutta ei takuulla viimeinen. Reissuhan ei sinällään ole mikään yksinkertaisin ja vaivattomin, sillä Norjaanhan pääsee suoraan poolin rantaan autolla kunhan on kamat desinfioinut ja ostanut lohikortin sekä luvat. Tällä kertaa piti vähän järjestellä neljää eri junaa, lennot Pietarista Murmanskiin ja takaisin, hotellista kaksi yötä, pakkailut (mitä mahtuu ja mitä ei) ja viisumit, jne. Mutta, olihan se kaikki sen arvoista vaikka ei halpa reissu ollutkaan. Tälläiselle noviisille matkaajalle tuo tuotti hieman tuskaa, mutta ensimmäisen kerran jälkeen kaikki on varmasti helpompaa. Täytyy kyllä sanoa, että olipahan mukava lennellä kopterilla jokivarteen, kokemus sekin. Vähän lentopelkoa vain aiheutti se, kun kaveri näytti juuri saamansa viestin, että vastaavanlainen MI-8 oli tippunut Siperiassa ja 18 ihmistä kuollut. Onneksi reissusta selvittiin ehjin nahoin.

Olihan se tämäkin yksi omanlaisensa elämys.

Kalastuksellisesti reissu oli jotain niin erilaista kuin mihin Norjan lohijoilla on tottunut. Eipä tarvinnut kannella kahden käden keppiä mukana, sillä joki itsessään teki sillä kalastamisesta liian hankalaa. Muutamassa poolissa sillä sai vedettyä tarpeeksi rannaria pihalle ja jokusia kalojakin sain väsytellä, mutta kyllä yhdenkäden vehkeillä kalastus on aina tehokkaampaa ja tarkempaa. Sanokoot kuka siitä mitä tahansa, mutta näin se vain on. Vesitilanne oli yhtä haastava kuin muuallakin, sillä sitä oli todella vähän ja se oli lämmintä. Viikon aikana vesi kuitenkin viilentyi jopa 5 asteella, joten olosuhteet olivat kokoajan paremmat.

Pintureilla sai kaloja mukavasti yölläkin.

Omalla porukalla kun kalastaa niin poolijakoja ei tarvitse tehdä ja päätimmekin aina illallisen tai aamupalan jälkeen, että kuka lähtee minnekin kalalle. Koska ei kuitenkaan Tenolla olla, niin minkä takia sitä turhan tähden rinkiä pyörittämään. Poolit olivat aika etäällä toisistaan, joten kävelyä viikon aikana tuli jonkun verran. Olisinko itse tepastellut n. 90 kilometriä, vaikea sanoa mutta jotain sinne päin. Aamupala oli aina yhdeksältä ja illallinen kahdeksalta, ihan neljän ruokalajin kera. Ruokahan ei tuolla leirillä ollut muihin leireihin verrattuna mitään luksusta, mutta enpä ole ikinä ollut nirso ruuan suhteen. Tukevan aamupalan jälkeen sai vielä eväät mukaan joelle, ja pooleilla oli retkikeittimet kaasuinen odottamassa jos olisi ruokaa niillä halunnut tehdä. Eipä tarvinnut tehdä, mutta olipahan tehty kalastus vaivattomaksi.

Sweeppi oli yksi parhaista pooleista Finn poolin jälkeen.

Kalaahan tuli sitten aika huolella, itse rantautin 17 viikon aikana ja taimenet päälle. Toki tuttuun tapaan isoimmat pääsi karkuun, mutta tuommosia 7-8 kaloja sain ihan rantaan asti. Mukavia vääntöjä yhdenkäden kepillä. Perhoina toimivat kaikista parhaiten pinturit ja isot santikat, ja miellään vähän erilaisia uittotyylein. Onhan se kaunista katseltavaa kun heität pitkää siivua santikkaa ylävirtaan ja strippaat niin lujaa kuin jaksat. Siihen kun se hermostuu ja posauttaa vastapalloon vedet pärskyen, niin voinkin todeta että on jäänyt verkkokalvoille jotain muisteltavaa. Opashan sanoi heti alkuun, että koukkokoon 12-14 perhoja ja 0,25 tapsit. No sitähän ei noteerattu millään tavalla ja hyvä näin, sillä taidettiin tehdä leirin kyseisen viikon ennätys uusiksi. Muutama kala oppailla näköjään jäi laskuista, joten todelinen saldo oli vielä isompi. Plussana täytyy myös sanoa, että tittejä sai ottaa ihan kiitettävästi ruokakaloiksi, joten kalaa syötiin käytännössä joka päivä.

Tehokkainta kalastusaikaa oli nimenomaan illat ja yöt, mutta päivälläkin tuli kaloja. Ehkä matala vesi ja kirkkaat päivät saivat kalat vähän varuilleen, mikä antoi osviittaa sille että pimeän ajan kalastus oli tehokkainta. Jokainen lasku ja pooli tuli haravoitua kaikilla eri tekniikoilla, mutta yöaikaan itsellä toimi parhaiten isolla profiililla olevat santikat, loivaan kulmaan heittynä ja hitaasti uittamalla. Tämä vaatikin paljon mendauksia, mutta itsellä ylivoimaisesti tehokkain tyyli. Käytännössä koko viikko mentiinkin muuten taimentekniikoilla ja perinteinen lohenkalastus sivuutettiin aivan kokonaan.

Tämä köllikkä muistutti jo profiililtaan Laksin kaloja, oli tosi tukevassa kunnossa vaikka kuva ei nyt anna kaikkia oikeuksia.

Täytyy sekin vielä mainita, että yksin kun pariin otteeseen tallasi polkuja jokivarressa yöllä, niin sai ihan otsalampun laittaa discovaloja vilkuttamaan ja kalastajan huutelemaan hävyyttömyyksiä samaan aikaan. Karhuhan se oli nähty jokivarressa ja jälkiä oli polun vieressä. Mielelläni en painiksi laittaisi sen kanssa, kakkoseksi siinä jäisi. Kyllähän ne ihmistä pelkää, mutta silti vähän kauhistutti aina välillä.

Leiri sijaitsee ison järven alapäässä, joten yläpuolen pooleille meneminen vaati oppailta venekyydin aamupalan jälkeen ja illalliselle he tulivat hakemaan takaisin. Jos jotain sattuisi niin radiopuhelimet oli onneksi mukana. Pitkät etäisyydet rajoittivat kalastavien heittojen määrää huomattavasti, sillä varsinkin viimeisenä päivä semmoinen 15 kilometrin reippailu poolia etsien supisti kalastusajan minimiin. Todellisuudessahan matka oli varmaan lähemmäksi 25 kilometriä, kun kalastajille ei ollut harmaintakaan aavistusta minne sen kengän kärjen tulisi osoittaa. Olen kyllä aina ollut sitä mieltä, että kun uudelle joelle lähtee niin kaikki poolit pitää käydä katsomassa eikä tähän tullut poikkeusta. Yhdellä alapuolen pooleista oli mökki, jossa pystyi tarpeen tullen olemaan yötä. Sama homma myös järven yläpuolella.

Home pool, kuva otettu päärakennuksen terassilta.

Jos joku on Cliffhangerissa käynyt, niin sanotaan että Finn pool oli ehkä se paras ison kalan pooli, mutta kotipoolista ja varsinkin yläpuolen pooleista sai hyvin kaloja ja sekaan mahtui isompiakin. Isoja tummia kaloja en itse spotannut ollenkaan, mutta kaverit niitä olivat nähneet lähinnä järvien/suvantojen puolella. Tai no, yhden n. metrisen mustan näin nousevan kultaiseen surffiin kun katselin muualle. Olinhan viskannut siihen samaan reikään jo perhoani sen 15 kertaa, joten arvata saattaa että se sitten posauttaa kun vilkaiset muualle. Kalan ehdin näkemään käytännössä kokonaan, mutta vastaiskuhan tuli tietenkin myöhässä. Muut spotatut isot mustat kalat olivat hieman haastavia tavoittaa. Yläpuolen pooleilla niille olisi päässyt kaksikätisellä heittämään, mutta rannat olivat niin pusikkoiset ettei sitä tehnyt mieli kantaa edes mukana. Toinen asia olisi sitten myös se, että olisiko niitä saanut ikinä ottamaan. Tuskin.

Ylävirtaan heitetty santikka sai tämän kaverin hermostumaan Home poolissa.

Finn pool tarjosi reissun isoimmat, tuosta Hippokiven takaa täräytti itsellekin pari metristä kalaa.

Nyt on vielä n. parisen viikkoa kautta jäljellä, joten pitää miettiä jos kävisi vielä taimenkalassa. Toki vedet ovat olleet niin lämpimiä viime aikoina, että en tiedä onko siinä mitään järkeä. Äyskoskella kävin pyörähtämässä ja pari kalaa 55-60 väliin sain, mutta vähän tuntuivat hapoilla olevan edelleen. Tällä hetkellä suosittelenkin vähän rajumpia otteita, sillä väsytysaikojen tulee olla lyhyitä eikä kuvia tule ottaa liiaksi asti. Jos se ensimmäinen epäonnistuu, niin ei mahda mitään. Sitten vain laitetaan kala takaisin omaan elementtiinsä. Mutta se siitä jeesustelusta, kireitä kaikille loppukaudeksi.

Mukavia sivuosumia nämä Varzinan taimenet.

Äyskoski tarjosi reissun jälkeen jo mukavaa kalastusta. Shinerit pelitti oikein mukavasti.

ISO KIITOS REISSUKAVEREILLE TÄSTÄ MATKASTA!!!

PS. Viikko ilman puhelinta oli aivan järkyttävää luksusta, teki kyllä hyvää.

PSPS. Milloin pääsee uusiksi Varzinalle?!?!