Lohireissut ovat niitä reissuja mitä odottaa koko pitkän talven. Mielessä Reisaelvan aloitus, isot kalat, isot putket ja komeat maisemat, siinä on mielestäni syytä odottaa reissua kuin sitä kuuluisaa kuuta nousevaa. Lähtökohdat reissulle olivat hyvät, joten tavoitteeksi asetin itselleni yli metrin ylityksen. Se onnistui kahteen otteeseen, 102 cm ja 105 cm kaloilla. Isompaakin oli tarjolla, joki oli vain sitä mieltä että ensi kerralla sitten. Ensi vuonnako? Vai vieläkö pitää tehdä yksi reissu joko Reisalle tai Laksille, elokuun puoliväli ja siitä eteenpäin? Kuume on kova, kalalle tekee mieli. Ehkä se iso musta kala, kunnon koukkuleuka. Kyllä kiitos.
Hauska on lukea tarinoita ja kuulla lohireissuista, joilla kala saatiin ensimmäisellä laskulla, jotkut saavat sen jopa ensimmäisellä heitolla, tai sillä koko reissun viimeisellä viskaisulla. Olen kuullut, että jotkut kalamiehet kuvittelevat joka heiton olevan se reissun viimeinen. Reissun vika lasku on kokonaisuudessaan myös kuuluisa. Omalle kohdalle ei mitään näistä ole vielä sattunut, eikä kyllä tämäkään kesä tehnyt poikkeusta. Yritin miettiä sitä kuuluisaa vikaa heittoa, mutta ei se nykinyt sen paremmin. Mielestäni näiden reissujen ainutlaatuisuutta kuvaa se, että joka kerta kun sen viimeisen heiton heittää, niin aikuinen mieskin tulee surulliseksi ja herkistyy. Itsellä on tapana aina ottaa hattu päästä ja kumartaa hienolle joella, antaa sille kiitos taas yhdestä hienosta yhteisestä matkasta.
Häkkinen piiskaamassa zone kolmosta. Mies joka saa joskus sellaisen psykoosin päälle että käsitys ajasta, paikasta ja varmaan koko universumista unohtuu. Olisiko tällä kertaa syynä jonkin asteiseen psykoosiin ollut uusi Nami?
Reisalle bookkasimme reissumme jo edellisenä syksynä ja nimenomaan aloitukseen. Ajatus siitä, etteivät kalat ole nähneet perhoja kymmeneen kuukauteen houkutti. Heinäkuun 10. päivä kalastus alkoi klo 10.00 aamulla, joten suuntasimme pelipaikoille heti aamusta. Tietenkin toiveena oli päästä korkkaamaan se pooli, minne päivän luvat annettiin. Paikalla ei näkynyt norjalaisia kuin maanomistaja, joten hän sai ilman muuta aloittaa päivän kalastuksen. Meitä oli yhteensä kuuden hengen porukka avausviikolla, joten puolet porukasta oli entuudestaan meille tuntemattomia. Kiitos herroille mahtavasta seurasta ja reissusta jos satutte tätä tekstiä lukemaan, otetaan joskus uusiksi. Pitää antaa tällaiset välikiitokset ettei vain pääse unohtumaan. Hessu muista tehdä meille se yksi hunnullinen juoma.
Lupapolitiikasta on tullut varsin mielenkiintoinen verrattuna edelliseen vuoteen, en nyt sitä ala tässä sen enempää avaamaan, käsittelen lyhyesti. Aiempana vuonna pääsimme kalastamaan esimerkiksi 6-9 zonet, kaikki neljä kerralla. Siinä oli valinnan varaa ja päätöksen teon hankaluutta, että mitä paikkoja piiskata ja mitä mahdollisesti skipata. Tälle vuodelle lupakäytäntö muuttui koko Reisaelvalla sillä tavoin, että kalastaja saa kalastaa vain yhtä zonea kerrallaan päivän aikana. Sitten tätä vielä hankaloitti vielä se, että luvat oli eritelty yleisiin ja maanomistajien lupiin. Se onkin oma tarinansa vielä erikseen.
Titti on mahtava ruokakala, kaikki isommat laskimme takaisin.
Kalastin itse esimerkiksi kaikista luvista noin puolet yksin, vaikka meitä oli kolmen hengen porukka. Ei päässyt samoille zoneille kavereiden kanssa, vaikka mieli olisi tehnyt. Itsestään kalastaminen on hauskaa tiettyyn pisteeseen saakka. Ennalta ei tiennyt, että missä viikon kalastaa eivätkä kaikki päässeet heittämään niitä paikkoja mitä mieli olisi ehkä tehnyt. Tietyt zonet ja poolit olivat vain yksinkertaisesti aivan ylivoimaisia verrattuna toisiin. Sama pätee tietysti joka joella, joillain pooleilla kala stoppaa paremmin tietyllä vedellä ja joistain pooleista se ottaa paremmin perhoon. Säännökset joella tuntuvat kuitenkin elävän koko ajan, vaihtuen hieman vuosittain ja lupapolitiikka siinä samalla. Ensi vuodesta on paha sanoa, että miten lohta kalastetaan vai kalastetaanko ollenkaan. Kalakantoihin kohdistuva huoli on paikallisilla kova, lyhentyihän kauden pituus jo 10 päivällä tälle vuotta.
Mitä tulee itse kalastukseen, niin viikon aikana veden lämpötila vaihteli 11-14 asteen välillä, vastaavasti virtaama joessa jotain 42-80 kuution välillä. En mene takuuseen annetuista luvuista, mutta muistelen näin. Vesi kuitenkin pumppasi edestakaisin ja uutta kalaa odotettiin jokeen nousevaksi, mutta sitä näkyi vähissä määrin. Silti, kalatilanne ainakin minun viikon perusteella vaikutti huomattavasti paremmalle kuin edellisenä kesänä. Viime vuonna kun ei näkynyt edes kaloja, nyt niitä sentään muutama partti pyyhki poolista läpi aina silloin tällöin. Joskus pysähtyivät, joskus painoivat kovaa kyytiä ylös. Silloin kun kalaa pysähtyi niin yleensä myös vapa taipui. Nyt kun katsoo saalistilastoja Scanaturasta, niin vaikuttaisi ettei siellä mitkään kummoiset peijaiset ole käynnissä.
Uuden poolin korkkaus on aina jännittävää. Tällä kerralla se palkittiin runsaasti, tämä 105cm tuli pienellä vihreällä monkkerilla.
Pojilla oli yhdellä päivää sellaiset karkelot nelosella, että pooliin oli pysähtynyt vähän isompi partti kalaa ja se tuntui lyövän aika hyvin perhoon. Sanotaanko näin, että sain sellaisen käsityksen ettei siinä vaiheessa ollut enää merkitystä oliko siinä perhossa kuusi vai seitsemän oravan karvaa siivessä, oliko hela fl. punainen vai normaali, tai mitenkä alkuperäisiä mittasuhteita oli seurattu perhonsidonnassa. Eikä myöskään sillä, että kuinka se perho leijaili siellä kuuluisassa rajavirrassa, tai oliko se sidottu sinkkukoukkuun vai mitenkä ison kolmihaaran sinne putken perälle laittoi. Kala olisi luultavasti syönyt vaikka mutteria. Siellä oli heitetty niitä perhoja, millä ei oltu ikinä saatu kalaa, ihan vain sen takia että saisi senkin kirouksen rikottua. Kiroukset rikkoutuivat. Siimoina toisella oli F/H/I ja toisella taisi olla 2/4/6. Lohenkalastuksesta tehdään minun mielestäni turhaan vähän ydinfysiikkaakin monimutkaisempaa. Katsotaan mistä suunnasta aurinko paistaa, onko lehdet minkä värisiä puissa, miten valo taittuu joen pinnalle, miten kuun asento on muuttunut viime viikkoon verrattuna ja millaiset ilmanpaineet vallitsevat tällä hetkellä. Se on aika vaikea saada lohta jos poolissa ei ole yhtään kalaa. Näissä asioissa on varmasti niin monta mielipidettä kuin on kalastajia, ja tuskin kukaan on oikeassa.
Kaverin puolen syvempi ränni tuolla kallion kupeessa ei tarjonnut kalatapahtumia, vaan sisäkurvista puri mm. tuo minun reissun isoin.
Itse tykkään soveltaa omassa kalastuksessani erilaisia tekniikoita, mikä ehkä juontaa juurensa taimenen kalastuksesta. Tasaisen laskun tekeminen 45 asteen rykäisyillä ja saman poolin kalastaminen on jotenkin vain niin uuvuttavaa ja itselle myrkkyä. Mukava välillä viskoa francistä ylävirtaan, vetää santikkaa isolla pussilla, vedellä hitsiä tai heittää pinturia siinä sivussa. Ainoa mikä tuossa Reisassa on itselle vielä suuri mysteeri on tuo pintaperhokalastus, sitä kun ei kukaan tunnu harrastavan. Joskus pitäisi perehtyä asiaan tarkemmin, joki vain sinällään vaatii monesti pitkiä heittoja ja isot kahdenkäden vavat ovat siihen se paras valinta. Yhdenkäden vapa taipuu sen verran yleensä taimenhommissa, että on kiva päästä vähän tuntemaan raskaita potkuja isoilla vavoilla. Vastaavasti pinturin heittäminen itsellä ei ainakaan onnistu kahdenkäden vavalla, ei sitten alkuunkaan. Tykkään suosia vapaita uittoja ja vastaiskun tekeminen jo ajatuksen tasolla kuulostaa turhan hankalalta.
Pooliin pysähtyi partti kalaa, ja kahdella peräkkäisellä laskulla oli yli metrin pökki kiinni. Toinen tuli ylös asti, toinen oli long line release hienojen hyppyjen saattelemana. Tällä kertaa kaloille toimivat ylävirtaan suunnatut heitot, I/2/4 siimana ja vapaat uitot ympärisidotulla putkella.
Seuraavaksi voidaan sitten palata kömmellyksiä pariin, sarjassamme nro 437 tai jotain sinne päin. Kalastin kasilla Svartfossenia ja en oikein tykännyt poolista sillä vedellä. Reisan kävijöille varmasti tuttu paikka, jossa varsinkin isoa mustaa kalaa on parkissa aina kallion montussa. Yläosassa perhon sai hetkeksi hyvään swingiin ja siimaan sai nätin imun, mutta kun perhot tulivat montun päälle niin rannasta tuleva virtaus seisautti perhot kuin seinään. Itseäni ärsyttää kalastuksessa yksi asia kaikista eniten, kun en saa uitettua paikkoja niin kuin haluaisin. Jotenkin tuon reiän kalastus oli turhauttavaa, kun imu loppui kuin seinään ja sitten alettiin lypsämään siimaa takaisin sisään ja uutta heittoa kehiin. Itse uitto kesti ehkä kolme sekuntia, ja peli oli sen jälkeen siinä. Siitä alat sitten uppopiuhoja repimään seisovasta vedestä, äääh.... ei ollut minun juttu.
Lähin Pekan luokse alas toiselle poolille, ajattelin että käyn nyt senkin katsomassa. Pääsin Pekan auton luo ja lähdin kävelemään, soitin vielä että mistä sinne oikein tullaan kun en reittiä tiennyt ennalta. Noh, siinä on sellainen notkos, polku on siinä ja kahlaat vaan tänne. Mietin että asia kunnossa, helppo homma. Tuossahan tuo rotko on, ja tuostahan tuota pääsee hienosti menemään alas. Puhelin toisessa kädessä Pekka luurin päässä, vapa toisessa ja kolmen metrin pudotus edessä. Kyllä tästä pääsee alas mietin, ja niinhän siitä olisi päässyt jos ei jalka olisi tarttunut piikkilankaan joka oli hienosti piilotettu nurmikon sekaan. Siitä sitten vauhdilla kohti rotkoa ja noin kolmen metrin pudotusta. Mitä teen, menenkö naama edellä vai hyppäänkö tasajalkaa pohjalle. Tasajalkaa tultiin alas, tyylipisteillä 9,2 ja kamat säilyä ehjänä. Ainoa vaan, että alhaalla oli kunnon kivikko ja oikea kantapää aivan tohjona. Kolmannella luvallahan tämä sattui tietenkin, yli puolet reissusta käveltiin varpaillaan kun ei kärsinyt varata ollenkaan. Buranaa suuhun ja jääpussia jalkaan, ei hirveästi kävelty pitkiä matkoja enää sen jälkeen.
Tässä odotellaan lääkärin lausuntoa magneettikuvan jälkeen. Ei murtumaa, jotkut kalvot revenneet ja huomenna sitten lääkäriin uudelleen. Kaksi viikkoa on kohta kulunut eikä kärsi vieläkään varata kunnolla.
Tuomas sai meidän reissun isoimman, 107 cm kollikalan. Perhoista toimivat ylivoimaisesti eniten ViMu ja vihreä monkkeri, isot santikat sitten hyvänä kolmosena. Koukuilla oli mukava viskoa välillä ja yrittää saada joku ruokakala rantakähyistä, sieltä niitä tittejä tuntui löytyvänkin ihan mukavasti. Kuitenkin mieleenpainuvin hetki oli +15 kg kalan sievoinen hypyn "yritys" santikan perässä. Heitin vitos zonella santikkaa intterillä ylivirtaan ja vetelin pussilla päin näköä, niin sieltä se porsas sitten riehaantui ja lähti perään hypyn saattelemana. No eihän se ilmaan edes onneton päässyt kokonaan, oli sen verta iso kala. Kolme potkua kiinni ja peli poikki, ei vain tarttunut kunnolla. Asioita, joille ei monesti mahda mitään. Lohihommissa tuntuu muutenkin olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että kaloja tippuu tai ne ei tartu kunnolla. Varsinkin jos vertaa taimenen kalastukseen. Kyseinen niska oli muutenkin tuottelias, näin siinä hirvenkin uimasilla.
Kolmosen yläosaa. Lastillaan ei päässyt enää kahlaamalla, joten se jäi kalastamatta.
Harakuopan niskaa vastavaloon kuvattuna (huono valinta). Tuosta se iso suivaantui, mutta ei päästy painimaan.
Reisan titti. Tuosta kun teki fileet, laittoi suolat päälle, antoi olla yön yli jääkaapissa ja aamulla laittoi leivän päälle. Ai että.
Tässä nyt mietitään, että mitä loppukesä tuo tullessaan. Kohta on jo elokuu ja taas yksi kesä on vierinyt ohitse, pitkä aika on odotella seuraavaa. Pitää yrittää nauttia viimeisestä kuukaudesta ja ottaa ilo irti. Monesti itselle se tarkoittaa nimenomaan kalastusta. Taimenta kävin jo Äyskoskella onkimassa lohireissun jälkeen. Toisaalta oli kiva palata takaisin taimenen kalastukseen, mutta toisaalta vuosi vuodelta nuo lohihommat ovat vieneet miestä mennessään. Taitaa vielä käydä niin, että taimenhommat jäävät sivulle ja keskitytään kiertämään lohijokia.
Kiitos vielä kanssakalastajille ja Janille hienosta viikosta!
Pirteässä kunnossa oli Äyskosken asukit viime sunnuntaina. Tässä yksi yli 60 kala, jolle maistui ahvenstreameri.