Poltteet jäi edelliseltä reissulta ja Venäjäkin peruuntui, joten piti vielä elokuussa käydä lohikalassa. Jotenkin itselle tuo taimenen kalastus on antoisinta heti alkukaudesta ja sen jälkeen mielenkiinto alkaa laskea kauden loppua kohti. Elokuussa olen totutusti käynyt yhden lohireissun ja tällä kertaa päätimme lähteä Reisalle uudelleen. Lupia varatessamme otimme yhdet luvat joen yläosille, mutta se ehdittiin sulkea ennen meidän tuloa. Syynä huonot tulokset yläosan sukelluksissa, ei juuri lohia missään. Paikallinen sukeltaja oli sanonut, että yläosien ns. parhaalta kutualueelta oli löytynyt sukelluksessa vain kuusi lohta. Huolestuttavaa. Onneksi saimme yhdet luvat tilalle, joten ei välipäivää tarvinnut pitää. Nyt vain odotellaan Inaturilta rahojen palautusta.

Kalojen vähyys näkyi kyllä viikon kalastuksessa, oli nimittäin melkoista pään hakkaamista seinään. Toisaalta aivan oletettavissa, sillä viime vuoden elokuun viimeinen viikko oli todella huonoa kalastusta. Silloin kirkkaita tittejä kuitenkin näkyi jokusia, ja paikkureita pystyi spottaamaan vähän siellä täällä. Tänä vuonna ei näkynyt kirkkaita kaloja nimeksikään ja paikkureita muutama, mutta ne olivat laskettavissa täysin yhden käden sormilla. Kalastimme kuitenkin kaikki paikat sone 6-9 välillä. Huolestuttavaa x2. Aloituksessa näkyi ihan hyvin kalaa, joten olen hieman ihmeissäni. Toisaalta paikkureiden aktivoitumiseen tarvittaisiin vähän kirkasta kalaa, jotta saataisiin hieman ns. säpinää pooliin.

Tuotteliain pooli tällä reissulla.

Ekalla luvalla tärppi, toisella tärppi. Kolmannella työvoitto, kala kiinni. Olimme heittäneet samaa paikkaa kaikki piuhat ja perhot läpi, joten oli aika vaihtaa taktiikkaa. Laitoin siiman päähän franciksen, jyrkkä tippi keulaan ja heittoa ylävirtaan. Montusta pillastui vapaaseen uittoon n. kasin tummunut kala, joka pysyi kaikki hypyt kiinni. Joskus mietityttää, että miksi sitten pirulainen irtoat kesken tasaisen vedon? Parempi voitti, eikä oikein edes harmittanut. Lohenkalastuksessa pitää tottua siihen, että kaloja tippuu.

Seuraavat luvat olivat hiljaisia, mutta viimeisellä luvalla kalastamaamme pooliin tuli partti kirkasta kalaa. Siitä Ville sai yhden titin ja minä vähän alle nelosen jalan, pintureilla molemmat. Sitten ne jatkoivat matkaansa ja joki hiljeni, yhtä isoa paikkuria lukuun ottamatta. Tästä kohta lisää.

Lohenkalastusta kuvaa mielestäni hyvin sanonta "jos joessa on lohia, niin niitä myös saadaan". Reisallahan tuo rauhoitusaika on 02.00 - 10.00, joten tunteja sai kerryttää aivan tarpeeksi. Muutaman kerran tuli vedettyä sellaista 14 tunnin päivää ja tuli oikeasti ongittua sitä pimeääkin. Yöllä tuli nakeltua pääasiassa ison profiilin perhoja, pientä ja isoa, mutta ei vaan syönyt niin ei syönyt.

Mikä siinä on?

Että ne isot kalat joko eivät tartu kunnolla, tai eivät jaksa tulla kuville asti. Onhan sillä paksumpi ja kovempi leuka, joten koukun pitää oikeasti tarttua kunnolla turpaan kiinni. Tarkoituksena ei ole kuitenkaan yhtään isompaa kalaa ottaa eräksi, joten mukavien rallien jälkeen kala saisi kuitenkin vapautensa takaisin. Reilu peli, vai ei?

Olimme kalastamassa yhden jokisuun aluetta, josta emme ikinä olleet oikein saaneet mitään. Pitäisi olla hyvä pooli, mutta ei ole ollut meille ikinä tuottelias. Kalastimme pari laskua kelluilla, interillä sekä hieman synkemmillä. Siiman päässä perus putkea kuten santikkaa, vimua ja pientä monkkeria sekä koukuista allyä, mutta hiljaista piteli. Päätimme rauhoittaa poolin ja tehdä laskut vielä siten, että toinen vetää hitsillä ja minä tulen surffilla perässä. Kaikkien puheiden perusteella Reisa ei ole oikein hyvä pinturipaikka, mutta jotenkin tuntuu se väittämä oudolta. Vesi suhteellisen matalalla ja noin 12-13 astetta, miksi se ei muka pinturiin nousisi? Poolikin on kuin tehty pinturikalastukseen.

No ei siinä kauaa mennyt kun Villellä kävi hitsiä seuraamassa parempi kala, seuraavalla se pyörähti mutta ei ottanut leuoilleen. Vähän alempaa titti ylös ja takaisin vapauteen. Aikansa tahkoamisen jälkeen oli aika antaa paikan rauhoittua ja minä lähtisin surffilla perässä. Tykkään itse kalastaa surffilaudalla paljon vapaalla uitolla, sillä siihen kala tarttuu paremmin kuin viistävään. Kohta oli kuitenkin sellainen, että syvän rännin penkan reunassa oli pieni poukama, josta kontaktit isompaan kalaan saatiin. Perhon piti viistää syvän päältä tähän poukamaan, joka sai kalan sen verta ahtaalle että se reagoi perhoon. Heitin ensimmäisen heiton surffilla ja kontrolloin uittoa vavalla siten, että surffi tuli virtausta hieman hitaammin kuitenkin koko ajan viistäen. Kun perho tuli poukamaan niin tummunut koukkuleuka otti perhon komealla hypyllä kiinni. Sinänsä hauska tapahtuma, sillä kala hyppäsi rantaa kohti joten näin kalan sen koko pituudessaan. Väittäisin että heittämällä yli metrin kala, todistettu n. 8 metrin päästä suoraan kalan yläpuolelta. Siiman päässä ei kuitenkaan tuntunut mitään. Joka tapauksessa tätä muistellaan vielä ja pitkään.

Pureksittu surffilauta

Heitin seuraavan heiton heti perään ja vedin äkkiä siimat takaisin pois. Mietin, että antaa lohen palata takaisin samaan monttuunsa. Odotin tovin, heitin uudelleen ja kala pyörähti viistävään surffiin. Leuoilleen, voi hel#&¤ti. Tämän jälkeen kala ei enää reagoinut mihinkään. Jatkoin laskua ja vähän ajan päästä sain vapaalla uitolla ns. lohtukalan, vähän alle nelosen jalan. Ensimmäinen pinturikala tälle vuotta. Pari laskua vedettiin kalojen jälkeen tyhjää ja totesimme että sinne se parvi nyt pölähti ylävirtaan. Pidimme tauon ja lähdimme käymään mökillä. Illalla tulimme takaisin jahtaamaan samaa paikkuria ja hämärässä koukkuleuka pyörähti vielä pari kertaa hitsin alla, mutta siinä se. Surffiin ei enää mitään mielenkiintoa. Tämän jälkeen kyllä hakattiin sille kalalle kaikki "markusta" lähtien. Ei ollut meidän kummankaan nimi kalan kyljessä. Eniten ehkä harmitti se, että kyseessä oli viimeinen lupa emmekä päässeet tätä paikkuria kiusaamaan enää uudelleen. Se oli kuitenkin selvästi aktiivinen ja joku päivä se ottaisi uudelleen.

Lohtukala, mutta mieluummin olisin pitänyt käsissäni sitä isoa paikkuria.

Ei tehty urotekoja tällä reissulla, mutta jatkoa ajatellen tuli opittua taas paljon uutta joesta. Ensi vuodella on taas aloitus varattuna ja elokuussa pääsee uudelleen Varzinan Cliffhangeriin kalaan. Toivottavasti tilanne koronan kanssa rauhoittuisi siihen mennessä ja sekin reissu olisi mahdollinen muutaman vuoden tauon jälkeen.

Kävin heittämässä kauden päättäjäiset myös taimenen osalta Äyskoskella, sillä pitihän se päästä vielä ruokailevaa kalaa onkimaan ja testaamaan uutta lasikuitua. Mutta... taidan kirjoittaa seuraavaksi jonkinlaista yhteenvetoa kaudesta, eli sitä odotellessa.

PS: Siellä jo ensimmäiset syyskuun meritaimenen kalastajat postailee kuvia Lakselvan lohista someen. Jos sitä lohta pitää lähteä sinne onkimaan syyskuussa, niin olisiko järkevämpää postailla niitä kuvia vaikka joulukuussa? Viime vuonna norjalaiset pillastuivat aika kovaan ääneen. Taisin tästä asiasta kirjoittaa jo viime vuonna mutta aivan sama, kirjoitan uudelleen. Ei mene tuo homma minun jakeluun, ei sitten millään. Sitten vielä julkisesti kehutaan, että miten isoja lohia sieltä saadaan syyskuussa. Melkoista.

Värit kuin sirkuksessa.

Joskus tuntuu hassulta, että näitä kavereita pyydetään tuollaisilla 10-15 senttisillä surffilaudoilla ja lohi ei nakerra kuin pieneen.