Tämä vuosi on tähän asti ollut omalta osaltani todella poikkeuksellinen koronastakin huolimatta, mutta kalakauden puolesta aika perinteinen. Keväällä kävin jonkun verran korrikalassa ja nimenomaan Äyskoskella, josta tuli kalaa erittäin hyvin ja seassa oli isojakin yksilöitä. Keväällä oli hyvin aikaa vähän katsella kelejä ja mennä niiden mukaan, mikä oli mukavaa. Sen olen huomannut Äyssillä, että korrikaloja ei välttämättä löydy enää samoilta paikoilta mistä niitä löytyi muutama vuosi sitten. Syynä ovat todennäköisesti alueella suoritetut ruoppaukset.

Loppukevät ja kesäkauden alku oli sanoisinko jopa todella, todella hauska. Pääsin huhtikuun viimeisenä päivänä onkimaan Äyskoskella kovan kosken puolelta kirkkaita kaloja, vaikka ulkona näytti kolme astetta pakkasta ja vaparenkaat olivat jäässä joka uiton jälkeen. En muista tarkalleen veden lämpötiloja, mutta jossain vähän alle viiden asteen hujakoilla ehkä mentiin. Rantakähyt pitivät hyvin kalaa puusillan alueella, ja pitkän peilin vieressä pohjapadon luona oli jo mukavasti kaloja. Ensimmäinen partti ahvenia oli saapunut koskialueella ja taimenet niiden perässä, mutta eiväthän ne ahvenet siellä kauaa viipyneet.

Huhtikuun 30. päivä otettu kuva, ahventinselillä saatu ja pitkän peilin vierestä. Harvinaisin taimen mitä tiedän, tasan 59 cm.

Huhti- ja toukokuun vaihteessa kalastus oli monipuolista, päivällä pystyi naputtamaan pintovalle kalalle pinturia ja illalla saattoi kaivaa streamerit naftaliinista. Toukokuun alku on itselle muutenkin mukavaa aikaa kalastaa, sillä kalastuspaine on vähäinen ja ensimmäiset pikkukalaparvet saapuvat alueelle. Se kyllä täytyy sanoa, etten muista milloin olisin pudottanut noin paljon isoja kaloja toukokuussa. Kalojen putoaminen on jostain syystä ihmeellistä, että kun niitä alkaa putoamaan, tuntuu että kaikki putoaa peräjälkeen. Tässä vaiheessa toki tietää sen, ettei tule tehtyä mitään ns. "väärin", joten kyllä ne alkaa jossain vaiheessa pysymään. Pysyivät ne lopulta kiinni myös tällä kaudella.

Toukokuussa tuli käytyä Keihärinkoskella, koskella jossa viimeksi olen käynyt reilut 10 vuotta sitten. Kiva paikka, nuo rantapuskat vain tekevät kahluukiellon aikaisen kalastuksen mahdottomaksi monessa paikkaa koskea. Olisiko metsähallituksen aika käydä vähän raivaussahaa näyttämässä? Lisäksi tuo Siron ranta oli kalastuskiellossa, näin minä sen ainakin ymmärsin?

Maybe it´s the original "mullonen"? Keihäriläinen lapio ja iso rasvaevä.

Parasta alkukaudesta oli se, että tuli taas opittua paljon uutta perhojen ja hotspottien puolesta. Muutama sellainen hämypaikka tuli kyllä löydettyä esim. Äyskoskelta, ettei aiemmin ole tullut edes ajatelleeksi kalastaa niistä paikoista. Yhdestä pudotin kolme isoa kalaa, luultavasti sama veijari joka reissulla. Toisella kerralla veti suoraan piuhat pihalle vastarannalle pohjia myöten ja siimat leikkasi vedenpintaa pari sekuntia kalaa jäljessä. Tuli olo kuin olisi lohijoella, en muista milloin olisi kelalle lähdetty suoraan tärpistä ja kunnolla. Yhden 70 kalan sain sellaisesta rantakähystä, että harvoin tulee sitäkään ongittua. Pitäisi enemmän kokeilla uusia reikiä eikä aina hakata niitä vanhoja. Tuntuu niitä kaloja muuallakin olevan kuin peruspaikoissa.

Taimenkesä kokonaisuudessaan oli todella hyvä, tuli heitettyä kivoja reissuja hyvällä porukalla. Itse tykkään noista viikonlopun reissuista kaikista eniten, mieluiten jossain mökissä ja hyvällä porukalla. Vähän ruokaa, saunaa ja jokunen olut, sekä omalle porukalle varattu koski. Korona täytti korttikosket aikalailla tälle kesää, joten ruuhkaa oli varmasti joka paikassa ja paljon. Kiva oli törmätä uusiin naamoihin, vaikka harvemmin tulee kalaan lähdettyä jos kalenterit näyttää punaista. Sain myös kutsun Unelmia Onkimassa -podcastiin, mikä oli suuri kunnia ja kiva oli käydä vierailulla. Eskolla ja Juhanilla on kyllä todella kiva konsepti kasassa ja kiitos kun jaksatte nähdä vaivaa sen eteen. Noita jaksoja on mukava kuunnella vaikka useampaan otteeseen näin pimenevinä syksyn iltoina.

Kauden isoin kala oli 72 cm pitkä ja muutenkin aivan priimassa kunnossa. Isossa tinselissä on vain sitä jotain.

Avaimet onnistumiseen

Viime kesänä korostui ehkä kaikista vuosista eniten ajoituksen merkitys ja perhon valinnan tarkkuus. Monta kalaa tuli saatua siten, että antoi paikan rauhoittua vartin, jonka jälkeen heitti uudestaan. Jos ei vieläkään purrut, niin antoi olla toisen vartin, jonka jälkeen saattoi useampikin taimen käydä hakemassa streameriä. Tämä tyyli vain vaati jonkun janojuoman, jotta jaksoi odotella paikallaan. Toinen erikoisuus oli taas kalojen tapa valikoida todella tarkkaan mitä syövät, jopa raivostuttavasti. Kyllä minä sen ymmärrän, että jos ruokaillaan vaikka loppukauden ahvenella, niin ei sinne välttämättä iso ahventinseli maistu. Mutta pakkia piti monesti kaivaa aika kauan, ennen kuin alkoi tapahtumaan. Pääsääntöisesti onnistumiset löytyivät kuparin sävyistä ja ilman fläsää höystetyistä ahvenista. Monesti piti myös uitto saada kuntoon, usein piti kaivaa syvältä ja nimenomaan vapaalla uitolla. Paljon heittoja ylävirtaan, pieniä mendauksia ja strippauksia, että tuntuma saadaan pidettyä ja perho ui luontevasti suoraan kalan turvan eteen.

Vähän aikaa piti taas perhoja vaihdella, ennen kuin löytyi se oikea ja haavi alkoi kastumaan.

Tässä kun miettii taas noita parhaita perhoja tälle kesää, niin kyllä harvinaisen tylsälle tuntuu taas lista. Se on vain yksinkertaisesti niin, että kala kyllä syö kun sillä on nälkä, ja sinne kannattaa heittää niitä toimivaksi todettuja perhoja. Olen monesti sanonut, että noiden perhojen suhteen ei tarvitse pyörää keksiä uudelleen. Pitää vain huolen, että A) perhot eivät mene sotkuun heitettäessa B) ne eivät ole liian tukkoon sidottuja C) niissä on hyvä koukku D) se näyttää siltä, mitä se kala luultavasti ruokailee E) niitä on tarpeeksi ja erilaisia rasiassa, jotta saa vähän vaihtelua. Tämän jälkeen loppu on kiinni kalastajasta. Vaihtaa perhoa ja kokeilee eri uittoja, syvältä ja pinnasta. Toki, tietyt perhot kalastavat paremmin kuin toiset, mutta perhojen syyttäminen ei aina ole se oikea ratkaisu. Mielestäni paikkatuntemus, ja oikeassa paikassa oikeaan aikaan oleminen ovat ne avaimet onnistumiseen. Se, että löytyykö siitä ahvenen poskesta hieman helmiäisen sinistä, niin minä en jaksa uskoa sen vaikutukseen perhon kalastavuuden suhteen.

TOP 5 perhot kausi 2020:

1. Iso hopeinen tinseli (lametta)

2. Painoahven (toimii kuin kuuluisa junan vessa)

3. Iso surffilauta (musta ja kultainen)

4. Musta roikale (yllätys yllätys)

5. Shineri tai kuparitinseli

Kesäkauden 2020 paras perho, ei lisättävää. Tiimarin tinselistä, tietenkin.

Kesän hauskin episodi

Kesäkuun alussa sattui kyllä mielenkiintoinen episodi kalareissulla. Olin saanut ison kalan pyörähtämään tinseliin, mutta se otti vain hieman nenilleen ja arvelin, että se saattaisi ottaa vielä uudelleen. Yläpuolelta kun roikottaa todella isoa tinseliin, niin harvoin napsii koukulle. Annoin paikan rauhoittua n. tunnin verran ja lähdin lähestymään sitä alapuolelta, isolla surffilaudalla. Ensimmäinen heitto kohdalleen ja puolikas kala kävi näyttäytymässä vieden surffilaudan mukanaan pinnan alle. Aina yhtä hyvä fiilis, surffikalat ovat minulle ne kaikista mieluisimmat.

Pari minuuttia temusin kalan kanssa ja arvelin sen olevan jotain 60-65cm väliin. Kun sain kalan haaviin, niin arvelin että se on huomattavasti isompi. Menin rantaan, laitoin haavin ja kalan haarojen väliin, sekä aloin purkamaan taskujani rantapenkalle. Siihen aseteltiin nätisti puhelin, siihen vastaavasti mittanauha ja otetaas vielä tuo pokkari tuohon viereen. Kun sain kamat purettua, niin ajattelin mitata kalan ja nostin haavin. Tuntuipas se kevyeltä, missäs se kala on? Mietin jo, että missä ihmeen vaiheessa se pääsi uimaan minun haarojen välistä karkuun, kunnes tajusin että haavissa oli iso reikä ja siima menee siitä läpi. Nopeasti siimasta kiinni ja pari terävää vetoa, siellähän se vielä on. On se kumma kun kaikki väittää ettei Partridgen CS pidä kaloja hyvin kiinni, väkäsettömässä pysyi oikein nätisti koko spektaakkelin ajan.

Surffilaudan lisäksi myös shinerilla tuli hyvin kaloja. Tällä yksilöllä hätyyteltiin 70:n rajapyykkiä. Rajuun kuntoon se kala sen kyllä purikin. Tykkään käyttää paljon liimaa ja lakkaa näissä, ja tuokin perho oli parsittu takaisin käyttökuntoon heti kuvan ottamisen jälkeen.

Lohikaudesta tuli kirjoitettua pari päivitystä, joten sitä en tässä käsittele enää. Niihin voi tutustua blogin puolelta, joten sieltäpä löytyy. Perhojen sidonta on alkanut, on vain tuo liima-allergia mennyt siihen mittapuuhun että lakkoja tai pikaliimoja ei pysty käyttämään ollenkaan. Varsinkin korona-aikaan on ikävää pyöriä töissä nuhaisena, vaikka tietää että se johtuu täysin perhojen sidonnasta. Tässä vaiheessa kiitän kalakavereita ja lukijoita kaudesta 2020, palataanpa kalastuksen pariin sitten maaliskuussa 2021.

Podcastin lisäksi tuli aloitettua uudelleen myös lehtiartikkeleiden kirjoittamista. Musta roikale pääsi aikakausilehden kansien väliin.